3D kuvaus 360° kameralla

3D valokuvaus sisä- ja/tai ulkokohteista. Kuvassa voi liikkua kuten Google Mapsin Street viewissä jolloin asiakkaat voivat tutustua kohteeseen jo ennakkoon. Kuviin saadaan useita kerroksia ja erilaisia tagejä joissa kerrotaan kuvan kohteesta.

Hyviä kohteita

Esimerkiksi matkailualan yritykset ovat loistavia kohteita kun halutaan näyttää asiakkaalle millaiseen paikkaan on tulossa. Myös hotellit ja muut majoituspaikat lukeutuvat tähän ryhmään.

Leirintäalueella ja vaikka vierasvenesatamissa tehdä pohja mistä löytyy esim. respa ja kulkeminen sinne sekä parkkipaikat, vessat, uimarannat, saunat ym. alueen toimintoihin liittyvät asiat jolloin asiakkaat voivat tutustua kohteeseen jo ennakolta.

GIF-kuva kohteesta

Kauppakeskuksista voidaan tehdä pohja josta asiakkaat voivat kulkea ja löytävät sitä kautta eri liikkeet niin että liikkeisiin voi pohjassa kävellä ”sisälle” asti. Tähän ryhmään voisi lukea myös esim. kuntosalit jolloin 3D pohjassa vierailijat näkevät millaisia mahdollisia laitteita on käytettävissä.

Museot ja muut turistikohteet ovat myös hyviä kohteita tälläiselle 3D kuvaukselle jolla voi mahdollisesti houkutella mahdollisesti lisää kävijöitä paikalle.

"dollhouse" kuva kohteesta.
”Dollhouse” kuva kohteesta

Esimerkki

Kuvassa ja videossa näkyvä malli on Turun keskustasta Ecolocal Marketista joka sijaitsee Forum Korttelissa.

Mikäli et pääse siirtymään Forum Korttelista sisälle liikkeeseen mallissa,klikkaa kuvan vasemmasta alareunasta ”View Floor Plan” ja klikkaa sieltä itsesi sisään myymälään. Tämä malli on vielä hieman keskeneräinen ja tämä kohta hieman tökkii mallissa.

Mikäli haluat nähdä jonkun toisen esimerkin, niin ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella.

Hinta

3D valokuvauksen hinta on päivän ensimmäiseltä neljältä tunnilta 80€/alkava tunti (sis. 24% ALV). Tämän jälkeen 55€/alkava tunti (sis. 24% ALV).

Alustan hinta on alkaen 250€/vuosi (sis. 24% ALV) mikäli Digi Turku ylläpitää sitä. Hinta riippuu siitä kuinka iso alusta on ja kuinka paljon eri vaatimuksia kuvalla on. Asiakas voi myös itse hankkia alustan, jolloin asiakas hoitaa itse ylläpitotoimet.

HUOM: Kuvaukseen kuluvaan aikaan lisätään myös kuvien siirtoon sekä 3D pohjaan tehtävien tagien + muiden kuvaan liittyvien elementtien lisäämiseen kuluva aika.

Translate »